LOLA:N SAARITUKIKOHTA NORRVIK

Lohjan Laivureilla oli jo vuosien ajan tavoitteena hankkia saaritukikohta. Saaritukikohdan katsottiin lisäävän jäsenten mahdollisuutta veneilyyn myös vierassatamien ulkopuolella ja olisi yhteinen kokoontumispaikka esimerkiksi kesälomamatkan yhteydessä. Lisäksi kiinteistössä seuran useiden vuosien aikana keräämä ylijäämä olisi parhaiten inflaatiolta suojassa, varsinkin kun otamme huomioon minkälaisessa taloudellisessa tilanteessa juuri tällä hetkellä elämme.

Lohjan Laivurit osti 1.4 hehtaarin tontin Rosalan pienvenesataman eteläpuolelta Västra Granholmen nimisestä saaresta. Tontilla on 200m2 rakennusoikeutta eikä tontilla ole rasitteita. Tontin koordinaatit ovat 59o 50,9´N ja 22o 27,5´E. Rantaviiva muodostaa loivan v-kirjaimen, jossa sivut ovat korkeahkoa kalliota ja niiden välissä on matalaa rantaa. Parin metrin päässä kallioista on yli 2 metriä syvää. Tontilla on puustoa ja melko paljon myrskyjen kaatamia puita.

Syksyllä 2011 raivattiin rakennuspaikka ja talvella 2012 aloitettiin laitureiden metallirakenteiden rakentaminen jään päältä. Keväällä rakennettiin saunamökki, työkaluvaja, puu-cee sekä pystytettiin lipputanko eteläisen kallion korkeimmalle kohdalle. Samoin saatiin valmiiksi kaksi noin 30 metristä rantaviivan suuntaista laituria, joiden rakentaminen oli aloitettu talvella. Lipputanko viireineen on oiva suunnistuskohde Norrvikia lähestyttäessä. Talvella oli hankittu sähköliittymä, joka helpotti rakentamista ja antaa veneisiin latausvirtaa.

Juhannuksena 2012 saunasta otettiin ensimmäiset löylyt ja sitä ennen rakennuksen ympäristö saatiin siivotuksi ja rakentamisen aikaiset jätteet kuljetettiin pois. Rakennukset oli maalattu jo keväällä ja kesällä maalauksia viimeisteltiin muun muassa ikkunakarmien, ovien ja räystäslautojen osalta.

Katso video, mitä talkooryhmä on saanut aikaan keväällä 2012

Katso Dia-Show Norrvikin vaiheista

Kesällä 2013 rakennettiin ylhäälle kalliolle grillikatos, portaat saunalle ja ylös grillipaikalle.

Kesällä 2014 hankimme porakaivon ja sähköpumpun saunomismukavuuden parantamiseksi ja vesi on myös juomakelpoista joten sitä voi käyttää myös veneissä. Laitureiden väliin rakennettiin yhdyslaituri.

Yhteysalus kulkee Kasnäsistä Hiittisiin:    m/s AURA aikataulu

Maanteitse lauttasatamasta noin kilometri, T-risteyksestä oikealle noin kaksi kilometria, vasemmalla mökkikylä Peti & Puuro, jonka rannassa laituri, jossa meillä on venepaikka seuran avovenettä varten.

Mikäli sinulla on kysymyksiä koskien Norrvikin saaritukikohtaa, ota yhteys saari-isäntään.

Facebook